Kuvapaikka - Imageplace

Yrityksen historia

Aspon juuret ulottuvat vuoteen 1929, jolloin Asunto-osakeyhtiöitten Polttoaine Osuuskunta aloitti toimintansa. Toimintansa alussa Polttoaine Osuuskunta toi maahan taloyhtiöiden keskuslämmityksessä tarvittavaa koksia.

Toiminta laajeni vähitellen kuljetuksiin, laivanvarustukseen ja kemikaalien jakeluun. Ensimmäisen aluksen yritys hankki vuonna 1949, ensimmäinen laajempi kemikaalivarasto perustettiin Raumalle 1977. 1970-luvulla Aspon toiminta laajeni myös tietotekniikkaan.

Vuoden 1999 lokakuussa yhtiö jakautui kahdeksi itsenäiseksi pörssiyhtiöksi, teollisuuden logistiikkapalveluihin keskittyväksi Aspoksi sekä elektroniikkaan keskittyväksi Aspocompiksi.

Jakautumisen jälkeen Aspo vahvisti määrätietoisesti kaikkia liiketoiminta-alueitaan. Uuteen kokoluokkaan yritys nousi keväällä 2008, kun se osti Keskolta Kauko-Telko Oy:n. Uudella Aspolla on neljä vahvaa, toimialansa johtavassa asemassa olevaa yritysbrändiä: ESL Shipping, Kaukomarkkinat, Leipurin ja Telko.